Taideväärennökset

*Yleensä taideväärennösten myynnin mahdollistaa se, että ostajalla on kiire saada edullisemmin myytävä teos itselleen ja myyjä alleviivaa teoksen olevan hyvä sijoituskohde, varsinkin kun on myymässä teosta markkinahintaa edullisemmin. 

*Taideväärennökset täydentävät markkinatarjontaa ja ne yleensä myydään tarjoustuotteina, mutta samalla väärennökset estävät myös taiteen hinnoittelun monopolia.

*Väärennöksiä uskalletaan tehtailla ja myydä sillä uskomuksella, että ostajat eivät tunnista alkuperäistä kyseisen taiteilijan teosta tai tyyliä.

*Väärentäjät pelaavat ajan kanssa. He pelkäävät jäävänsä kiinni, mutta toivovat, että se ei tapahdu heidän omana elinaikanaan. 

*Museoiden kokoelmiin päässeet väärennökset ovat taidehistorialliselta kannalta kaikkein haittaavampia.

*Taideväärennökset ovat yleisempiä suosituimpien taiteilijoiden tuotantojen kohdalla. Huonot väärennökset ovat melko harmittomia, keskinkertaiset haittaavat keräilijöitä ja laatuväärennökset museoita. Toisaalta aika tarkkaan tiedetään kenen taiteilijan töitä on väärennetty.

*Aitouden varmistaminen maksaa, mutta on varsinkin arvoteoksen kohdalla suositeltavaa

*Esimerkiksi röntgentutkimuksella ja infrapunasäteellä katsotaan nimikirjoituksen kohta ja alkuaineanalyysit.

*On suositeltavaa ostaa teos sellaisesta paikasta, että kauppias lupaa lunastaa teoksen takaisin jos selviää, että se on väärennös.

*Teoksen taustatietojen merkitys on nykyisin hyvin tärkeän korostunutta. Siksi jokaisen vähänkin kalliimman oston yhteydessä myyjän tulisi tietää ja antaa luotettavia dokumentteja teoksen aikaisemmista kulkureiteistä ja omistajista.

*Antakaa myyjän ensin sanoa, kuka on teoksen tekijä.

* Jos työ mainitaan olevan koulukunnan tekemä (tillskriven, attributed to), se on silloin jonkun muun kuin tunnetun mestarin tekemä.

*Aitoustodistuksia on paljon väärinkäytetty. Nykyään akateemisilla opinnäytteillä on iso arvostus.

*Kehystämätöntä grafiikan lehteä kannattaa haistella ja tunnustella. Tämän päivän Helsingin Sanomat ja lehti 30 vuotta sitten tuoksuvat ja tuntuvat erilaiselta. Tilanne on sama grafiikan vedoksissa.

*Jos työ on ulkomainen, kannattaa kysyä myyjältä, miten teos on tullut Suomeen ja onko sille olemassa vientilupa. Salakuljetetuilla ja väärennetyillä teoksilla voi olla yhteys toisiinsa.

*Väärentäjät luottavat siihen, että ostajat eivät tiedä, missä aito teos on tai onko kyseistä teosta oikeasti olemassakaan (eli teokseen on yhdistelty taiteilijan tyylille ominaisia yksityiskohtia).

Aito  - Taiteilijan itsensä tekemä työ

Alkuperäinen  -  Taiteilijan itse tekemä tai hänen valvonnassaan olevan apulaisen työstämä teos. Käsittää yhtä lailla maalaukset, veistokset kuin grafiikan.

Repliikki  -  Kaksoiskappale, uusi versio aikaisemmasta. Vastaa aitoa teosta.

Kopio  -  Uusi versio alkuperäisestä teoksesta. Teoksen on tehnyt joku muu kuin taiteilija itse. Kopio voi olla aito, mutta ei alkuperäinen; alkuperäine on olemassa.

Jäljitelmä  -  Pastissi, joka on tehty eri tyylillä kuin alkuperäinen. Usein tällaisia on tehty taiteen opetuksen yhteydessä. Voi myös kuvata arvostusta tai ironiaa alkuperäistä työtä kohtaan.

Reproduktio  -  Toisinto, monistettu ja samalla uusi versio aikaisemmasta teoksesta, jonka on tehnyt joku muu kuin taiteilija itse.

Plagiaatti  -  Luvatta tehty työ.

Aito väärennös -  Väärennystodistuksen kanssa myyty teos.

Kyseessä on rikos, jos

1.työssä on ollut selvästi kopio-merkki ja se on otettu pois (kopion tekeminen ei sinänsä ole rikos)

2.väärennöksen omistajalla on tarkoitus myydä teos aitona (väärennöksen omistaminen ei sinänsä ole rikos)

3.myyjä tietää myydessään teoksen väärennökseksi, mutta myy sen aitona

4.työ myydään väärällä nimellä

5.työ myydään siten, että sen voisi sekoittaa toisen taiteilijan työhön

Vinkkejä väärennösepäilyihin:

1. Kirjaa ylös ensimmäinen tunne, joka tulee esille teosta katsoessasi.

2. Kuvaile työ yksityiskohtaisesti joka kohdasta. Kasvot, korvat, kädet ja ilmeet ovat parhaimpia yksityiskohtia yritettäessä tunnistaa työn aitous.

3. Kuvaile työn kunto ja tarkkaile kaikkia möykkyjä ja raapaleita. Jos työ on rikki, kannattaa miettiä miksi. Jos se on niin arvokas kuin väitetään, miksi sitä ei ole konservoitu?

4. Mieti, mitä varten työ on tehty: hyötykäyttöön vai silmäniloksi? Onko työ esimerkiksi uskonnollisen palvonnan kohde. Katso esineitä ja niiden tyyliä, pohdi niiden käyttöä, ajoita ne. Niin kutsuttu ikonografinen anakronismi tarkoittaa sitä, että esimerkiksi puvuissa, rakennuksissa, sisustuksissa tai esineissä on esitetty yksityiskohtia, joita ei kyseisenä ajankohtana vielä ollut.

5. Mieti, onko työ samassa kunnossa kuin silloin, kun sitä vielä on käytetty.

6. Selvitä, mikä on työn tyyli, onko niitä yksi vai useampia.

7. Hanki kaikki dokumentaarinen tieto, teosta koskevat lähteet, näyttelyt, kokoelmat jne. Selvitä, onko työllä provenienssia, joka voidaan todistaa.

8. Paikanna työ ja katso, täsmäävätkö aika ja tyyli. Taiteilijan tyyli muuttuu eri aikoina, ja siksi on tärkeä tuntea hänen työskentelynsä kehitysvaiheet. Tyylistä voi myös tehdä johtopäätöksiä siitä, täsmäävätkö tyyli ja signeeraus ajallisesti.

9. Tee työstä kaikki mahdolliset tekniset testit.

10. Kysele taidekauppiailta, onko työn taustasta liikkunut huhuja taidemarkkinoilla.

11. Mieti, vastaavatko kokonaisvaikutelma ja laatu taiteilijalle ja ajankohdalle ominaista tasoa.

12. Mieti, vastaako teos taiteilijan huonotasoisempia teoksia, yleensähän markkinoilla kiertää juuri näitä ja museoissa ovat hänen parhaimpansa.

13. Tutki, sopiiko signeeraus yhteen tyylin kanssa.

14. Mieti, mikä on värityksen suhde muotoihin ja kompositioon.

15. Pohdi, minkä ikäiseltä teos näyttää ulkoasun perusteella. Jos teoksen väitetään olevan vanha, pitäisi sen myös näyttää vanhalta. Irrota työ, jos mahdollista. Patinan on oltava nähtävissä kehysten ja työn välissä. Suomalaisissa töissä on useasti uudet kiilakehykset. Teos mitataan aina takaapäin vähintään puolen sentin tarkkuudella.

16. Tarkkaile, onko mahdollista, että kankaasta on osa leikattu pois niin, ettei alkuperäinen signeeraus mahdu esillä olevaan kankaaseen.

17. Ota tutkimuksessa huomioon se, että teos todella voi olla väärennös, mutta liian skeptinen alkuasenne ei kannata. Myös korkeasti koulutetut ja arvostetuissa instituutioissa työskentelevät asiantuntijat voivat erehtyä.

18. Tee neulakoe, jos mahdollista. Paksu maali vaatii vähintään kaksi vuotta kuivuakseen, joskus jopa kaksi vuosikymmentä. Tuoreissa väärennöksissä veitsi jää kiinni pehmeään maaliin, vanhoissa taas maali on kovaa myös pinnan alta. Tämän tietäen väärentäjät saattavat sekoittaa maaliin kovettavaa ainetta.

19. Selvitä, onko työ konservoitu ja kenen toimesta. Konservoinnilla voidaan peitellä teoksen tuoreutta - voidaan siis antaa sellainen kuva, että työ on vanha, mutta näyttää konservoinnin takia ihan tuoreelta. Konservoinnista on oltava dokumentti. Jos työtä on konservoitu paljon tarkoituksellisesti tai tahallisesti, jotta olisi peitelty jotain, saattaa alkuperäinen ja väärennöksen määritelmä vaikeutua oikeudessa.

20. Ajoita työ taiteilijan tuotantoon, jos siinä on vuosiluku. Esimerkiksi Aimo Kanervan leski Aulikki Kanerva tunnisti väärennökset tämän metodin avulla.